Fimage logo
VerifiedNon-profit Organization Management· Founded 1959

Fimage

FIMAGE ry eli Finnish Imagemakers Association on vuonna 1959 perustetun Suomen Mainosvalokuvaajat ry:n pohjalta uudistettu yhdistys kaupallista kuvaa tekeville. FIMAGE ry on visuaalisen kuva-alan ammattilaisten yhdistys, joka on keskittynyt oman alansa erilliskysymyksiin, ammatilliseen koulutukseen ja toimintakulttuurin yhdenmukaistamiseen. Teemme yhteistyötä visuaalisten ja viestinnän alojen ammattilaisten, kuten esimerkiksi mainostajien, mainos- ja viestintätoimistojen sekä mainonnan ja markkinointiviestinnän järjestöjen kanssa. Yhteistyö on avointa ja keskustelevaa – tavoitteenamme on edistää ammatillisesti korkeatasoista palvelua ennalta sovituin ehdoin. Haluamme tavoittaa valokuvaajien lisäksi myös muita visuaalisen alan ammattilaisia, esimerkiksi videokuvaajia, kuvittajia, 3D -mallintajia ja kuvankäsittelijöitä. Uudet mediat edellyttävät uusia tapoja työstää kuvaa, jolloin toisiltamme oppiminen korostuu. Tavoitteenamme on luoda visuaalisen alan ammattilaisille yhteinen foorumi, jolla jakaa kokemuksia ja kasvattaa osaamista. Yhdistys järjestää jäsenilleen koulutus, tiedotus- ja keskustelutilaisuuksia, opintomatkoja, näyttelyitä ja kilpailuja sekä julkaisee ammattikirjallisuutta. Yhdistyksen hallitus tekee puheenjohtajan johdolla työtä alan yleisen kauppatavan ja sopimusmallien parantamiseksi sekä tekijänoikeuksien turvaamiseksi. FIMAGE hallitus 2018 Henri Ilanen, Toiminnanjohtaja Heidi-Hanna Karhu, Puheenjohtaja Aleksi Mehtonen, Hallitus Petri Teppo, Hallitus Mikko Tikka, Hallitus Oskari Hellman, Hallitus Varajäsenet: Sami Välikangas

7-day free trial · no credit card

HeadquartersHelsinki, FinlandEmployees2(1 to 10)Founded year1959Websitefimage.fiLinkedIn profileLinkedIn

Verified contacts

2

available on Kipplo

LinkedIn employees

2

1 to 10 range

Open roles

no listings

Distinct roles

1

indexed titles

Tech stack

0

tools in use

Monthly traffic

organic / mo

Sign up free to see all 2 verified contacts at Fimage

Free for 7 days · 50 credits · no card · only pay for verified records.

Sign up free

Decision-makers and verified team members

2 contacts with verified email or phone · masked until revealed.

Sign up free →

No verified contacts on record for this company yet.

Top roles at Fimage

1 distinct titles indexed · top 1 shown.

  • 2member of the board

Sign up to unlock all 2 contacts at Fimage

Free for 7 days · 50 credits · no card · only pay for verified records.

Sign up free

Sign up to reveal 2 verified contacts at Fimage

7-day trial · no credit card · cancel anytime · only pay for verified records.

Trusted by sales, marketing, and GTM engineering teams.

Fimage | Kipplo Discover