Kieku Oy
Kieku Oy on vuonna 2007 perustettu suomalaisten kananmunatuottajien omistama munapakkaamo. Omistajatiloihimme kuuluu tällä hetkellä 18 suomalaista munantuottajaperhettä, joista useammassa on kananmunia tuotettu jo useiden sukupolvien ajan. Tuottajiemme asenne ja vankka ammattitaito takaavat, että Kiekun pakkaamat munat ovat vastuullisesti tuotettuja, turvallisia ja terveellisiä, puhtaita luonnontuotteita. Munien tuotantoketjussa tärkeitä arvoja ovat kanojen ja ympäristön hyvinvointi. Kieku on kuorellisen kananmunatuotannon edelläkävijä. Loimaalla sijaitseva pakkaamomme on Suomen nykyaikaisin. Pyrimme olemaan Pohjoismaiden tehokkain munapakkaamo. Yhden työpäivän aikana kananmunia pakataan meillä noin miljoona kappaletta, mikä tarkoitta vuodessa lähes 250 miljoonaa kananmunaa. Pakkaamolta munat matkaavat keskusliikkeiden kautta suomalaisten ruokapöytiin. Vuodesta 2021 alkaen olemme pakanneet myös omien kanaloidemme munia. Säkylän Munakori Oy:n yhteiskanala on Kieku-pakkaamon suurhanke ja 16 omistajatilan yhteinen ponnistus. Tällä hetkellä Säkylän Munakorin neljässä kanalassa on munijoita yhteensä 140 kanaa ja niiden vuosituotanto on noin kolme miljoonaa kiloa. Säkylän Munakorin munat pakataan Kiekun pakkaamolla, Loimaalla, mutta varsinaiselle pakkaamotoiminnalle on kuitenkin Säkylässä vaatimusten mukaiset tilat. Pitkän tähtäimen suunnitelmana on, että jatkossa kaikki Säkylän Munakorin munat myös pakataan Säkylässä. Tulevaisuudessa myös kanaloiden määrä kasvaa – tilaa on kaikkiaan noin 16 kanalalle. Tervetuloa seuraamaan kananmunan matkaa. Ostamalla Kiekun kananmunia, tuet suomalaista yrittäjyyttä.
7-day free trial · no credit card
Verified contacts
5
available on Kipplo
LinkedIn employees
9
11 to 50 range
Open roles
—
no listings
Distinct roles
5
indexed titles
Tech stack
0
tools in use
Monthly traffic
—
organic / mo
Sign up free to see all 5 verified contacts at Kieku Oy
Free for 7 days · 50 credits · no card · only pay for verified records.
Decision-makers and verified team members
5 contacts with verified email or phone · masked until revealed.
No verified contacts on record for this company yet.
Top roles at Kieku Oy
5 distinct titles indexed · top 5 shown.
- 1deputy ceo
- 1production manager
- 1quality manager
- 1sustainability manager
- 1toimitusjohtaja
Sign up to unlock all 5 contacts at Kieku Oy
Free for 7 days · 50 credits · no card · only pay for verified records.
Sign up to reveal 5 verified contacts at Kieku Oy
7-day trial · no credit card · cancel anytime · only pay for verified records.
Trusted by sales, marketing, and GTM engineering teams.