Kuivalihakundi
Kaikki sai alkunsa, kun mä petyin paskoihin jerkyihin! Me oltiin jätkien kanssa Lapissa kalareissulla ja päivä oli aivan hanurista – kalja oli taskulämmintä, kaatoryyppyjä kalalle ei päästy ottamaan, vettä sato ja muutenkin oltiin ihan ryytyneitä päivän talsimisen jälkeen. Pistettiin sitten illalla tulet joen penkalle ja kaivoin taskusta pari pussia kaupan jerkyjä. Ja voi jumalauta! Eihän tällästä rakennetta voi saada lihaan muuta kuin tekemällä asian päin helvettiä. Mä tiesin, että pystyisin parempaan. Takasin tulomatkalla kävin sitte ostamassa kasvikuivurin ja siitä alko aivan törkynen itsensä kehittäminen. Mä halusin olla kuivalihamestari! Kovalla duunilla ja päättäväisyydellä mä sain homman hakattua eteenpäin ja aloin valmistamaan sekä myymään lihaa kotikeittiöstä käsin. Sillon mä tajusin, että kyllä mun se tuotantotila täytyy konstilla millä hyvänsä nyt saada raavittua kasaan. Olin jo pidemmän aikaa tiiraillut yhtä lasinkuljetuslavettia sillosen työnantajan pihalla sillä silmällä, että voisko siitä tehä jotain. Ei muutakun puhelin hanskaan ja soitto jätkille ja broideille, että tulkaahan jeesaa. Yhessä me temmottiin ekan tuotantotilan seinät pystyyn räntäsateessa vanhalle lasikuljetuslavetille. Ja sehän oli menoa sitten, kun saatiin eka laitoshyväksyntä syksyllä 2015. Mun massiivinen lihatehas oli kooltaan vajaa 20 neliöö. Se tarkastajakin, joka teki lopputarkastuksen mestoille kävi leukailee mulle, et tää on selkeesti pienin laitoshyväksyntä, minkä se on tehny ja tarkastajan puheissakin “puuhasteltiin”. Voi vittu että vitutti, kun oikeesti raadettiin niska limassa. Jokainen tsemppaa tyylillään! Tän ekan mestan jälkeen ollaankin hakattu kasaan muutama isompi tuotantotila niin ollaan hypätty vauhdilla suomalaisen jerkyn edelläkävijäksi! Lihaisin terveisin, Timo Lahti / Kuivalihakundi
7-day free trial · no credit card
Verified contacts
4
available on Kipplo
LinkedIn employees
8
11 to 50 range
Open roles
—
no listings
Distinct roles
4
indexed titles
Tech stack
0
tools in use
Monthly traffic
—
organic / mo
Sign up free to see all 4 verified contacts at Kuivalihakundi
Free for 7 days · 50 credits · no card · only pay for verified records.
Decision-makers and verified team members
4 contacts with verified email or phone · masked until revealed.
No verified contacts on record for this company yet.
Top roles at Kuivalihakundi
4 distinct titles indexed · top 4 shown.
- 1laadunvalvoja
- 1markkinointiassistentti
- 1sales department
- 1sales manager
Sign up to unlock all 4 contacts at Kuivalihakundi
Free for 7 days · 50 credits · no card · only pay for verified records.
Sign up to reveal 4 verified contacts at Kuivalihakundi
7-day trial · no credit card · cancel anytime · only pay for verified records.
Trusted by sales, marketing, and GTM engineering teams.